Kun huolenpidon, valvonnan ja hoidon tarve lisääntyy siinä määrin, että turvallisuudelle asetettavia vaatimuksia ei enää voida täyttää omassa kodissa, on mahdollisuus muuttaa erityisasuntoon.
Tällaisia asuntoja on useissa kaupunginosissa. Toiminnan sisältö määräytyy avun saajan tarpeiden pohjalta. Ne, jotka ovat kerran muuttaneet erityisasuntoon, voivat yleensä jatkaa asumista samassa asunnossa, vaikka heidän hoidon tarpeensa muuttuisikin. Osa erityisasumisen yksiköistä on profiloitunut erityisellä tavalla.
Palvelutalot
Palvelutaloissa on yksinäisille tai pariskunnille tarkoitettuja täysin varustettuja huoneistoja, joissa on keittiö, ruokapaikka, makuuhuone ja olohuone. Kaikissa huoneistoissa on turvahälytin. Palvelutaloissa on yleensä myös ravintola ja kahvila. Siellä asukkaat voivat syödä aamiaisen, lounaan ja päivällisen. Tarvittaessa ateriointi voidaan järjestää myös asukkaan omassa asunnossa. Palvelutaloissa on yleensä kohtaamispaikka, joka on alueen kaikkien asukkaiden käytössä. Palvelutaloissa on henkilökuntaa ympäri vuorokauden.
Ryhmäasunnot
Ryhmäasunnot on tarkoitettu dementiasairauksista kärsiville. Ryhmäasunnot koostuvat pienestä määrästä huoneistoja, joissa on tilavat hygieniatilat ja keittokomero. Huoneistojen yhteydessä on yhteiset tilat aterioita, yhdessäoloa ja erityyppistä toimintaa varten. Paikalla on henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Kaikissa huoneistoissa on turvahälytin.
Vanhainkodit
Vanhainkodit on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat runsaasti huolenpitoa, mutta joilla ei ensisijaisesti ole dementiasairautta. Vanhainkodeissa asukkaat asuvat yleensä pienissä huoneistoissa, joissa on tilavat hygieniatilat ja keittokomero. Jokaisessa huoneistossa on turvahälytin. Paikalla on henkilökuntaa ympäri vuorokauden. Ateriat tarjoillaan yhteisessä keittiössä/ruokasalissa tai omassa asunnossa. Yhteisessä oleskeluhuoneessa järjestetään monenlaista toimintaa ja yhdessäoloa.
Terveyden- ja sairaanhoito
Kunta on velvollinen järjestämään sairaanhoitajan, toimintaterapeutin ja lääkintävoimistelijan tehtäväalueeseen kuuluvaa terveyden- ja sairaanhoitoa niille, jotka asuvat erityisasunnoissa tai ovat sijoitettuina lyhytaikaispaikkoihin. Maakäräjät vastaavat aina lääkärinhoidosta asumismuotoon katsomatta. Kuten kaikkea muutakin hoitoa ja huolenpitoa, myös terveyden- ja sairaanhoitoa järjestetään kunkin henkilökohtaisten tarpeiden pohjalta. Erityisasunnoissa on paikalla sairaanhoitaja ympäri vuorokauden. Toimintaterapeutti ja lääkintävoimistelija vastaavat tarvittavasta kuntoutuksesta ja apuvälineiden järjestämisestä.